Jufo Peltomaa: Voisiko politiikkakin seisoa jättiläisten olkapäillä?

6.9.2012, Helsinki, Jufo Peltomaa

Tiede on ihmiskunnan nerokkain ja tehokkain ajatusrakennelma – ja alati uudistuva. Suomen politiikkaa ei ole puolestaan uudistettu viimeiseen sataan vuoteen lainkaan, sitäkin ennen harvakseltaan. Tiede on jyrännyt eteenpäin valtavin harppauksin ja tehnyt läpimurtoja kaikilla elämänaloilla: avaruudessa lennellään, pornoa katsotaan kännyköillä ja elinikä pitenee jo suorastaan epäilyttävästi. Samaan aikaan suomalaiset kansanedustajat saavat yhä, kuten sata vuotta sitten, sen saman parikymmensenttisen paperipinon pöydälleen istuntosalissa ja painelevat jaa-ei-tyhjä-poissa -nappeja puolueensa tarkkojen määräysten mukaisesti.

Miksi? Mikä tekee tieteestä politiikkaan verrattuna täysin ylivertaisen uudistumiskyvyn ja tuloksellisuuden suhteen? Syitä on ainakin kolme ja koska olen mukava, paljastan ne teille nyt:

1. Tiede on itseään korjaava ajatusrakennelma.

Politiikassa takinkääntö johtaa kasvojen menetykseen. Tieteessä sille hurrataan. Jokainen tutkija sitoutuu omalta osaltaan muuttamaan mielipidettään heti, kun todisteita väärässä olosta kertyy tarpeeksi. Se on tieteellisen menetelmän ydin: Teet havaintoja, saat ajatuksen. Muotoilet siitä työhypoteesin. Näyttelet sitä vähän ympäriinsä asiantuntijoille, muuttelet tai hylkäät, jos tarvii. Teet kokeita, keräät dataa. Jos kokeet ja data tukevat työhypoteesia, muodostat teorian. Muut tutkijat yrittävät löytää teoriastasi virheitä. Jos löytyy, hylätään. Jos ei löydy, teoriaa aletaan diggailla. Jos sitä diggaa tosi tosi moni, sitä aletaan pitää käytännössä totena, mutta aina jätetään tilaa epäilyksille. Edes sitä, että Maa kiertää Aurinkoa, ei pidetä totuutena. Tiede ei tunne totuuksia. Sekin on vain teoria, josta on tiedeyhteisön konsensus. Tiede kyseenalaistaa jopa omaa prosessiaan. Tieteellinen menetelmä täydentyy ymmärryksen ja tiedon karttuessa.

Politiikan tulisi ottaa tästä oppia. Takinkääntöjä, aatteiden hylkäämisiä ja luultujen tietojen kyseenalaistamista tarvitaan tiheästi ja joukoittain tilanteessa, jossa isänmaata riepottelevat arvaamattomat muutosvoimat. Täytyy kyetä uusimaan politiikan tekemisen tavan perustuksiakin, jos ne eivät enää vastaa tarkoitustaan.

 2. Tieteessä eheä argumentointi on tärkeää ja lööperistä saa turpaan.

Politiikassa voi puhua paskaa ihan reippaasti. Voi jäädä kiinni housut kintuissa, mutta tulla silti valituksi uudelleen. Tällainen ei tieteessä onnistu. Tutkijan uskottavuus on kaikki kaikessa. Jos hän kirjoittaa julkaisuihinsa valheita, hän jää niistä kiinni, koska koko systeemi kysyy koko ajan, mistä väitetty tieto on peräisin. Ja edelleen: Vaikka tutkijalla olisi kuinka hurjan hyvä track record ja maine, tulevaisuus näyttää kurjalta valehtelusta kiinnijäämisen jälkeen. Ei tipu työpaikkoja eikä apurahoja, eli tervemenoa jollekin muulle uralle. Myös argumentoinnin on oltava moitteetonta ja eheää. Populistiset yleistykset tai olkinuket haistetaan jo kilometrien päästä – tieteessä ei pötkitä pitkälle supliikilla.

Tästä politiikassa tulisi ottaa oppia. Jos pääministeri valehtelee, selitykset perseeseen ja kenkää siihen samaan paikkaan. Jos joku puhuu vuosikymmeniä sekavaa potaskaa, on pakko löytää keinot hänen diskreditoimisekseen lopullisesti, ei vain esim. yhdeksi kaudeksi. Muussa tapauksessa prosessi on syöpäinen eikä aja kansan etua.

3. Tieteen kehitys on miljoonien pienten ja suurten kokeilujen tulos.

Politiikassa edetään usein runnomalla jättimäisiä kokonaisuuksia väkisin läpi. Kun valta ja puoluepoliittinen peli muuttuu itsetarkoitukseksi, ei kansa ole kuin tiellä. Mitä isompi projekti, sen kovempi paine saada se läpi – järkevyydestä vähät välittäen, koska oma puolue on sitoutunut siihen. Kyllä, puhun esim. sotesta. Ja jos politiikassa vain onnistutaan luomaan joku totaalinen, aikaan täysin sopimaton rahasyöppö hirviö (“Hei, pidetäänpä koko Suomi asuttuna”), niin siitä kyllä pidetään kiinni, vaikka puoli vuosisataa – mieluummin kuin myönnetään, että kiville meni alusta asti. Tiede taas tekee vuodessa miljoonia kokeiluja eli kokeita. Olennaista on, että epäonnistumiset ovat kiinteä osa prosessia, eli ne myönnetään ja sitten resurssit suunnataan järkevämpiin asioihin. Ja tieteen lopputulosta – parasta mahdollista tietoa – tukevat ihan yhtä lailla ne epäonnistuneet kuin onnistuneetkin kokeet. Tutkimukset yritetään pitää mahdollisimman ketterinä. Kukaan ei ehdota massiivista, miljardeja maksavaa ja kymmeniä vuosia kestävää tieteellistä koetta, jos sama informaatio on saatavissa ketterästi, pienellä koesarjalla, muutamassa vuodessa.

Politiikan tulisi ottaa tästä oppia: Aina kun vain on mahdollista, kokeillaan asioita nopeasti, halvasti ja kevyesti. Pienillä ihmisjoukoilla, lyhyillä aikatauluilla. On tarpeen jättää isoisien aatteet museon lasivitriiniin ja kokeilla, mikä oikeasti toimii juuri nyt. Nykypolitiikan ns. ketterätkin kokeilut ovat tämän irvikuvia. Suuresti arvostamani Osmo Soininvaara totesi, että käynnissä oleva perustulokokeilu ei voi antaa vastauksia siihen, toimisiko se käytännössä. Tällaista koetta ei tieteessä tehtäisi.

Tieteellinen menetelmä vs. politiikka:

  • Jatkuva itsensä kyseenalaistaminen uuden datan valossa
    vs. homehtuneissa ideologioissa roikkuminen

  • Eheä argumentointi totuuden löytämiseksi
    vs. paskanjauhanta äänien toivossa.

  • Ketterät, mahdollisimman halvat pikakokeet
    vs. sote & kumppanit

  • Tutkijoiden maine elintärkeää
    vs. valehtelevat poliitikot voivat aina palata politiikkaan

 

Mitäs sanotte, tuliko mieleen, miten politiikka voisi käytännössä inspiroitua tieteellisestä menetelmästä? Vai jurotatteko vaan ja otatte kahvia siinä? Herätkää!

P.S. Ymmärrän toki, että vertasin tässä kolumnissani luonnontieteiden (engl. science) menetelmän ideaalia – tai hienommin hypoteettis-deduktiivista tieteenkäsitystä – politiikan karuun arkipäivään. Se oli kuitenkin minusta hirvittävän kätevä tapa herättää ajatuksia ja generoida parannusehdotuksia. Siitäs saitte!

Juho Peltomaa on augmentoitu todellisuus -yhtiö Immersalin perustaja ja yksi tekoälyä ja robotiikkaa kehittävän ZenRobotics-yhtiön perustajista ja omistajista. Aikaisemmin hän on ollut yhtenä
perustajana ja markkinointijohtajana mobiililaitteiden grafiikkajärjestelmiä kehittäneessä Hybrid Graphicsissa, joka myytiin vuonna 2006 USA:laiselle NVIDIA-yhtiölle 37 mijoonalla dollarilla.
90-luvun alussa Peltomaa on ollut Suomen ensimmäisenä elektronista tanssimusiikkia tehneen, 150 000 levyä myyneen Raptori-yhtyeensanoittaja ja vokalisti.

  • Asiaa! Politiikka on nykyisellään bunkkereista ampuvaa valtapeliä jolla ei ole paljoakaan tekemistä ihmisten arjen kanssa. Esim Sipilän kielenkäyttö on vahvasti sotatermein varustettua, diktaattorimaista puhetta.
    Ei jatkoon! Ei enää tällaista!

  • Nyt keskustellaan oikeasta asiasta. Voisiko demokratiaa lehittää luonnontieteellisin menenetelmin?

    Vastaisin heti kyllä, jos tieteen tekeminen olisi politiikkasta riippumatonta. Nyt tilanne ei ole niin politiikkaa ohjaa rahoitusta siinä missä markkinatkin. Tutkimus saa enemmän rahoitusta kun sen tavoitteet noudattaa hyväksyttävää polittista agendaa. Siksi yleinen tieteellinen näkemys tahtoo seurata poliittisten agendojen tavoitteita.
    Kirjoittaja ei tainnut huomata tätä.

    Edellinen estää tehokkaasti demokratian kehittämiisen. Jos poliittinen agenda on estää nettiäänestäminen, löytyy hetken päästä liuta sitä kritisoivia tutkimuksia. Näin tieteellinen maailma toimiin, valitettavasti.

    Voisiko muutosta ajaa kokekeilemalla asioita pienessä mittakaavassa, kuten kirjoittaja kertoo tieteessä tehtävän?
    Tuskin, vaikka jokin malli toimisisikin hyvin pienessä mittakaavassa sitä tuskin skaalataan isompaan. Suomi on kokeiluja täynnä, joissa tarkoitushakuiset merkityksettömät epäkohdat estävät kokeilujen laajentamisen.

    Osa onnistumisista taas vaatii tarpeeksi, tieteestä tuttua, kriittistä massaa. Nettiäänestys on esimerkki tästä. Jos äänestäjiä olisi riittävän paljon, muutkin hyväksyisivät sen. Mutta kun jo kokeilulla rajoitetaan määrää kiinnostusta ei synny, eikä kokeilu toimi.

    Kokeilun mittakaavan, koeasetelman ja tavoitteiden pitää olla riittävän suuria, jotta se voisi onnistua. Tässä onkin ”liike nytille” haastetta. Uskaltaako se lähteä oikeasti kehittämään demokratiaa täysillä.
    (Jos haluatte ymmärtää mitä tarkoitan demokratian kehittämisellä klikatkaa puumerkkiäni yllä)

  • Tekoäly laatisi lait ja kansa vain siunaisi ne netin kautta?
    Sotestakin olisi jo hyvät päätökset tiskissä 9,5 v sitten.

  • Ihan hyvä kirjoitus, kohderyhmälle!

    Joskus kuulee sanottavan, että äänestäjät on tyhmiä. Viitaan siihen mitä kirjoitit puoluepoliittisesta pelistä, mielestäni tämän mahdollistaa harhaanjohdettu, politiikkaan pettynyt ja huonolla median lukukyvyllä varustettu äänestäjä, ei tyhmä. Heitä löytynee kaikista yhteiskunta ryhmistä, valitettavasti kasvamassa määrin.
    Kirjoitat tieteen ja politiikan eroista ja olet siinä mielestäni ihan oikeassa, mutta avautuuko tuollainen vertailu ihmisille, joilla ei ole kokemusta tieteen tekemisestä. Eli ihmisryhmälle, jotka ei välttämättä tiedä mitä eroa on tieteelisellä julkaisulla, joka on tieteelisesti hyväksytty, verrattuna esim. Facebookin työntämään ”tieteeliseen” materiaaliin joka tarkoituksena on saada lukija oikealle sivustolle lukemaan mainoksia. Avaat kyllä asiaa kirjoituksessa, mutta avautuuko se silti kaikille?

    Kaikki osaavat kyllä käyttää kännykkää ja internetiä, vaikka siihen pornon katsomiseen. Kuinka moni erottaa vääristellyn totuuden ja toden? Osa poliitikoista tuntuu nostavan jatkuvasti esille asioita, jotka ovat totta, mutta niillä ei ole yhteiskunnallisesti juurikaan merkitystä, mutta niillä saa äänestäjän huomion ja mahdollisesti äänenkin. Siten on se toinen tapa tiedottaa, jossa se totuus on se poliittiseen aatteeseen sopiva. Usein ei ole merkitty mitään lähdettä ja se on virheellinen. Jos valehtelee, niin näin kannattaakin toimiakin. Merkitsemällä virheellisen lähteen esim. tyyliin ”yle/pakolaiset”, saa kirjoituksen tuntumaan uskottavammalta.

    Ei varmaankaan ole kovin media seksikästä puhua vaikeasti ymmärrettävistä ja tylsältä kuulostavista asioista, jotka vaatisivat lukijalta/kuulialta mahdollisesti syvempää ymmärtämystä yhteiskunnan toiminasta. Pitäisikö ratkaista valtion budjettivaje ensin ja sitten miettiä, tarvitaanko Alkoja vai myydäänkö viinaa ja maitoa samassa hyllyssä. Pitääkö apteekkijärjestelmä vapauttaa vai toimiiko se jo nyt hyvin, mielestäni toimii. Ehkä ongelma politiikan tekemisessä johtuu osittain siitä, että koulujärjestelmä joka maailman parhaaksi on useasti todettu, ei enää pysty antamaan riittävää sivistystä suoraan peruskoulusta? Suomen terveydenhoitokin todettiin juuri maailman parhaaksi, joten onko sitä pakko muuttaa. Mielestäni molempia pitää muuttaa voimakkaasti, mutta mihin suuntaa sitä onkin vaikeampi sanoa. Maailman paras, ei välttämättä ole erinomainen! (En arvostele tässä nyt terveyden huollon tai opetusalan ammattilaisia vaan järjestelmää)

    Olen saanut sellaisen vaikutelman, että sote uudistuksessa asiantuntijoiden sanoma on kaikunut kuuroille korville ja uudistusta ajaa poliittiset päämäärät ei koko kansakunnan etu. Onko tämä totuus vai olenko lukenut väärin rivien välistä?

    Mainitsit pääministerin, et kylläkään nimeltä 🙂 jos ajatellaan kilpailukyvyn nostamista henkilökohtaista työaikaa lisäämällä, tukeeko tätä yksikään tieteelinen tutkimus, tuskin. Tosin ratkaisu näyttää hyvältä, jos sen pyörittelee Excelissä tunteina ja euroina. Käsittääkseni tutkimukset ja käytäntö, pääsääntöisesti viittaavat työtehon nousevan kun työaikaa lyhennetään, ihminen kuin ei ole koe. Eli niin kuin kerrot, usein tuntuu, että poliittisessa päätöksenteossa, ei kuunnella tarpeeksi asiantuntijoita tai uskota tutkimustuloksiin.

    PS. Olin ilmeisesti kohderyhmää, otan kahvia herätäkseni, en jurota!

  • Hieno kirjoitus! Tyytyväisyyteni johtuu tietenkin siitä että ajattelen samoin. Tieteellinen menetelmä tuntuu parhaalta vaihtoehdolta ratkoa ihmiselle vaikeita ongelmia, hyvänä esimerkkinä ilmastonmuutos.

    Toivon sydämestäni että poliittinen päätöksenteko vielä joskus perustuu järkevään ajatteluun ja avoimeen keskusteluun. Mukavuuksien tavoittelu ja saavutettujen etujen suojelu vaikka hampaat irvessä ovat ikäviä lajiominaisuuksia jotka asuvat meissä kaikissa.

    Sattuipa heti perään silmiin Hesarista aiheeseen sopiva artikkeli jossa haastatellaan tieteentekijää: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005745879.html.

    Artikkelin viimeistä lausetta lainaten pelkkä fiksu menetelmä ei riitä, tarvitaan vielä kykyä elää todeksi niitä fiksuja ratkaisuja joita menetelmä ehdottaa:

    ”On helppoa olla viisas, mutta soveltaminen on ihan eri juttu.”

  • Olen samaa mieltä, politiikka kaipaa uudistamista. Mutta tässä taitaa nyt mennä mutkat osin suoriksi. Pidän tieteellistä metodia arvossaan. Toivoisin myös, että nykymaailmassakin tukeuduttaisiin enemmän faktoihin. Eli asioita havainnoitaisiin enemmän todellisuuden kautta ja politiikkaa perustuisi enemmän realistiseen kuvaan maailmasta, eli mitä on, kuin siihen mitä pitäisi olla erilaisten ideologioiden sisäisten oletusten ja vaatimusten perusteella.

    Kuitenkin taitaa olla myös niin, että me ihmiset olemme erilaisia. Ihmisillä on erilaisia arvoja ja ihmiset ovat erilaisilla elämäntilanteissa. Arvot eivät ole välttämättä pelkkiä valintoja ja sosiaalisen kanssakäymisen tuotoksia. Arvot näyttävät viimeaikaisen tutkimuksen perusteella olevan evoluution tuotoksia ja näyttääkin todennäköiseltä, että ihmiset syntyvät erilaisten arvojen kanssa ja sosiaalinen kanssakäyminen vaikuttaa lopullisiin arvoihin vain tiettyyn rajaan asti. Eli näyttäisi siltä, että jo pelkästään biologisista syistä populaation arvot klusteroituvat tietyllä tavalla. Siksipä esimerkiksi liberaaleja ja konservatiiveja on aina ollut ja tulee todennäköisesti aina olemaan. Yleinen hyvinvointi ja menestys saattaa kääntää painotuksia tiettyyn suuntaan ja arvot liikkuvat monella tasolla. Esimerkiksi Suomessa on oltu viime vuosikymmeninä varsin yhtä mieltä siitä, miten yhteiskunnan on hyvä toimia. Olemme jakaneet yhteiset arvot siitä miten yhteiskunnan olisi hyvä toimia isossa kuvassa. Yhtenäisyys on ollut suurta suhteessa melkein mihin tahansa muuhun maailman valtioon suhteutettuna. Silti sen puitteissa meillä erilaiset arvot omaavat ihmiset ovat eläneet yhdessä. On tehty kompromisseja ja sovittu yhteisistä pelisäännöistä. Nykyäähän pyritään enemmän keskittymään asioihin, jotka meitä erottavat kuin ne mitkä meitä yhdistävät ja siitäpä seuraakin kainkenlaista kuplaantumista, mutta se onkin sitten eri tarina.

    Eli meillä on erilaisia ihmisiä erilaisine arvoineen. Eli tietty polittinen kysymys ei ole pelkästään kysymys, jolla on totuusarvo 1 tai 0. Se voi olla arvokysymys, joka saa eri lukuarvoja tietyltä väliltä riippuen keneltä kysyy. Esimerkiksi kappaleen kiihtyvyyden vapaassa pudotuksessa ja vakioiduissa olosuhteissa voi mitata ja siitä voi saada riittävän monen ja laadukkaasti tehdyn toiston perusteella keksiarvon, joka lähestyy vähitellen jotain varsin konkreettista ja objektiivista kuvausta ympäräivästä maailmasta. Tämä ei tietenkään estä tiettyä ihmisryhmää väittämästä vaikkapa, että maapallo ei ole pyöreä (flat earth theory) tai että maailma luotiin vain muutama tuhat vuotta sitten (kreationistit). Esimerkiksi näistä kahdesta asiasta meillä on riittävästi tietoa, jotta voimme sanoa riittävällä ‘varmuudella’ ja sortumatta nihilismiin, että ei pidä paikkaansa. Se ei kuitenkaan estä ihmisiä tekemästä politiikkaa tällaisilla asioilla ja väittämästä niitä ‘todeksi’.

    Toisaalta politiikassa ei aina ole kysymys pelkästä totuudesta. Ihmisillä ei ole myöskään helppoa tai aina edes sallittua tehdä toistettuja kokeita. On kysymys myös siitä, miten poliittinen päätös vaikuttaa eri tavalla eri ihmisryhmiin ja miten lisäksi ihmiset arvottavat tuota vaikutusta omista arvoistaan käsin. Lisäksi jotkut poliittiset päätökset ovat monimutkaisia. Esimerkkinä sote. Käsi pystyyn ne, joiden mielestä he kokevat ymmärtävänsä soten kaikki vaikutukset ja seuraukset riittävän hyvin. Monella voi olla asiaan joku suppea näkökulma, mutta kuinka monella on riittävän hyvä kokonaisnäkemys sotesta ja sen seuraksista? Mikä on siis ‘totuus’, jos ei edes täysin ymmärrä mistä puhuu tai äänestää? Tai jos sotkee asiasta päättämisen poliittiseen peliin. Esimerkiksi niin, että kaikki mitä hallitus/oppositio sanoo niin opposition/hallituksen pitää periaattesta vastustaa, oli se sitten objektiivisesti hyvä ehdotus tai.

    Kyllä. Politiikassa ja maailmassa yleensä puhutaan liikaa potaskaa. Ja kyllä, politiikka kaipaa uudistamista. Mutta tieteellinen metodi ei taida pelkästään riittää. Lisäksi epäilen tätä ‘suoran digidemokratian’ toimimista. Ei voi olettaa, että pelkästään someäänestyksen perusteella välttämättä nousisi ylös paras vastaus mihinkään kysymykseen. Se olettaa, että ihmiset ymmärtävät mistä äänestävät ja että he ovat viitsineet perehtyä kysymykseen, eivätkä seuraa kuin sopulit jotain somen mielipidegurua. Ihmiset myös haistelevat ilmaa ja peukuttavat somessa niitä mielipiteitä, jotka saavat sosiaalista hyväksyntää. Somen mielipidemuodostus on joskus hyvin volatiilia. Tämä mekanismi ei sellaisenaan välttämättä sovi tärkeistä asioista päättämiseen.

    Sen sijaan politiikan uudistamiseksi olisi tärkeää miettiä, kuinka ihmisiä saadaan perehtymään asioihin ja kiinnostumaan politiikasta.

    Radikaali ja varmasti raivoa synnyttäväkin ehdotus olisi lisästä niiden ihmisten painoa äänestyksessä, jotka ovat valmiita kerämään tietoa ja perhetymään käsillä olevaan asiaan. Tämä vähentäisi potaskan puhumista politiikassa jos äänestäjät ovat vähemmän höynöytettävissä. Se asettaisi myös uusia vaatimuksia poliitikoille. Se voisi myös edistää sitä, että arvostetaan enemmän vastakkaista näkökulmaa, kun huomataan että asialla on puolensa ja se voi vaikuttaa eri ihmisiin eri tavoilla. Asioista voi olla eri mieltä riitelemättä.

    Toisekseen olisi tärkeää miettiä kuinka poliittisen päätöksenteon aikahorisonttia voitaisiin pidentää ja samalla kun pidetään yllä mahdollisuutta nopeisiin korjausliikkeisiin, mikäli huomataan maailman ympärillä muuttuneen. Neljä vuotta on surkean lyhyt aika minkään oleellisesti uuden rakentamiseen, varsinkin kun loppupuolella pitää alkaa taas tehdä vaalityötä seuraaviin vaaleihin ja oppositio heittää ihan pelkästään urheilumielessä hiekkaa rattaisiin koko neljä vuotta. Tämänkin potaskan määrä vähenisi, jos äänestäjät olisivat enemmän iholla ja tietoisia käydystä keskustelusta. Siis pelkkä iholla oleminen ei riitä. Pitää olla enemmän tietoinen. Pitää olla tietoa. Valitettavasti se vaatii joskus työtä. Pitäisikö äänioikeuden ohella olla velvollisuus ottaa selvää asioista? Tämä tietenkin voi olla demokraattisesti ongelmallista, jos kaikilla ei ole samanlaisia taloudellisia yms. mahdollisuuksia tuon tiedon vastaanottamiseen ja keräämiseen. Mutta näin digiaikana tuohonkin olisi varmasti ratkaisuja olemassa. Voisihan nettiin tehdä vaikkapa sellaisen todellisen ‘kansanopiston’, jossa voisi ilmaiseksi perehtyä poliittisiin kysymyksiin, niiden taustoihin sekä yleisiin kansalaistietoihin ja -taitoihin jne. Maksaahan se, mutta maksaisi itsensä varmasti takaisin monin eri tavoin. Varsinkin jos sitä kautta saataisiin aktivoitua niitä, jotka eivät muuten asoihin perehdy. Näihin suorituksiin voisi laittaa erilaisia porkkanoita. Voisi mm. kasvattaa oman äänensä ‘painoa’ äänestyksessä. Jep, tiedän, varsin radikaali ajatus ja asiaan on ehkä muitakin parempia ratkaisuja. Mutta, jos jotain halutaan muuttaa, niin jotain on muutettava todennäköisesti myös muuttumattomina pidetyissä oletuksissa.

    Siis enemmän tietoa ja perehtymistä – merkityksellistä sekä vaikuttavaa osallistumista – sekä pikäjänteisempää politiikka. Siinä tiivistettynä teestit.

    • Pelkkä tieto ei riitä. Pitää myös ymmärtää tarkoitus.

    • Olen Jaana Suomisen kanssa samaa mieltä.
      Käsittääkseni kansanedustaja on edustamassa kansaa että jokaisen kansalaisen ei tarvitse perehtyä joka asiaan ja kansalaiset voivat keskittyä omaan arkeensa.
      Kansalaisilla pitää kuitenkin olla jokin Liike Nyt kaltainen palaute kanava kansanedustajille jos asiat eivät tunnu sujuvan.
      Auttaisiko kansanedustajien määrän vähentäminen. Eduskuntaan ei mahtuisi enään niin paljon karismaattisia hauskoja henkilöitä vaan heidän pitäisi tehdä oikeasti töitä palkkansa eteen.
      Eduskunnan kysely tunti on lopetettava koska se on täyttä populismia jokaiselta osallistujalta.
      Joka puolue on erikoistunut omaan agendaansa ja muiden agendaa ei voi kannattaa vaikka se olisi kuinka hyvä. Tähän toivottavasti Liike Nyt auttaa.

Viimeisimmät artikkelit

Viimeisimmät kommentit

Arkistot

Kategoriat

Pysy kuulolla

Olemme aktiivisia monessa kanavassa, tule seuraamme ja jatka keskustelua omissa kanavissasi kanssamme.