Uusi Jämsä liittyy Liike Nytiin

Kuva: Jyrki Kokko, 2018

Jämsän kolmanneksi suurin valtuustoryhmä Uusi Jämsä liittyy Liike Nytiin. Uusi Jämsä on toinen kunnallistason poliittinen ryhmä mukana Liike Nytissä seuraten kesäkuussa tapahtunutta Liike Nyt – Heinolan mukaantuloa.

-Liike Nytiin liittymisen myötä Uusi Jämsä saa valtakunnallista tukea ja näkyvyyttä. Tavoitteena on luoda uusia verkostoja ja ideoita kaikista Suomen sitoutumattomista ryhmistä. Olemme aloittaneet yhteistyön jo Liike Nyt – Heinolan kanssa, Uusi Jämsä valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Laaksonen kertoo.

Päätös liittyä Liike Nytiin pohjautui yhteisiin arvoihin ja tavotteisiin.

-Ajamme sitoutumattomina vain ja ainoastaan jämsäläisten etua. Haluamme, että päätöksenteko ja politiikka on avointa, läpinäkyvää ja että ymmärrämme toisiamme, eli puhutaan samaa kieltä kuntalaisten ja yrittäjien kanssa. Kuunnellaan heitä, joita päätökset koskevat. Pyrimme saamaan kunnallisen päätöksenteon niin kiinnostavaksi, että myös nuoret kokevat sen omakseen, Laaksonen jatkaa.

Liike Nytin Hjallis Harkimo uskoo Jämsän ja Heinolan olevan vasta alkua.

-Uuden Jämsän mukaantulo edistää Liike Nytin tavoitetta laajentua valtakunnalliseksi liikkeeksi ja edistää demokratian toteutumista kaikilla politiikan tasoilla. Kiinnostusta on ympäri Suomen ja uskon, että Jämsän ja Heinolan esimerkit kannustavat myös muita paikallistason toimijoita mukaan Liike Nytiin, Harkimo kommentoi.

  • Uusi Jämsä varmaan ymmärtää, että liityttyään ilmastofobiaa edistävien helsinkiläisten Liike Nyt -yhdistykseen sen on ryhdyttävä ajamaan Jämsänkosken paperitehtaan alasajoa, jotta Jämsä kantaa oman historiallisen ja moraalisen vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa?

Viimeisimmät artikkelit

Viimeisimmät kommentit

Arkistot

Kategoriat

Pysy kuulolla

Olemme aktiivisia monessa kanavassa, tule seuraamme ja jatka keskustelua omissa kanavissasi kanssamme.