fbpx

Annika Ingraeus #472: Ehkäisy ja sen pettäminen

Ennaltaehkäisevä työ neuvolassa

Ehkäisy sana liittyy arkikielessä eniten pillereihin, kondomeihin, kierukoihin – siis raskauden ehkäisyyn.

Me ehkäisemme päivittäin muutakin: sairauksia, masennusta, onnettomuuksia, tulipaloja, terroritekoja, perheväkivaltaa, kiusaamista, liukastumisia, ylivelkaantumista, päihdeongelmia, asunnottomuutta, rikollisuutta, ylinopeuksia…

Tuo lista jo kertookin, että likipitäen me kaikki teemme työtä ehkäistäksemme jotain sellaista ennalta, joka kohdalle osuessaan rikkoo, satuttaa, sairastuttaa tai tuhoaa.

Tässä yksi esimerkki ennaltaehkäisevästä työstä; omasta työstäni neuvolassa.

Neuvolaan tullaan, kun tikku näyttää viivoillaan, että oho ja ups tai wau, nyt ollaan sitten lisääntymässä. Jo ensipuhelussa kysellään paljon ja sitten vasta kyselläänkin, kun tullaan ensikertaa neuvolaan terveydenhoitajalle (älä muuten sano minulle täti, koska siitä kyllä rokotan!). Tullaan yksin tai kaksin, riippuen monesta tekijästä. Vauvaa odotetaan yksin tai kaksin, työt ei toisella jousta ja toisella on salaisuuksia, joista kumppani ei tiedä.

Siinä alkuvaiheessa jo meidän terveydenhoitajien ammattinenä haistaa melko nopeasti muutaman kysymyspatterin jälkeen, missä mennään. Onko raskaus sujumassa ehkä ihan hyvin vai onko syytä lisätä tukea, auttaa isommin ja laajentaa ammattilaisten verkostoa.

Ei silti tarvitse pelätä tulla neuvolaan, täällä ollaan aina ymmärtäväisiä ja yleensä kaikki menee juurikin hyvin ja jokseenkin tietyn kaavan mukaan. Niin se raskaus on sujunut kauan ennen neuvolaakin.

Ennaltaehkäisevä työ alkaa. Aloitetaan…: Tsekataan lähtöverenpaine ja hemoglobiini, keskustellaan odottajan ja kumppanin terveydestä, sairauksista, lääkkeistä ja suvunkin sairauksista, kysytään molempien päihteiden käytöstä, tupakoinnista, liikkumisesta, ateriarytmistä, ruokavaliosta, verensokeritasapainosta, seksuaalisuudesta, parisuhteesta, muiden sisarusten tilanteesta, työstä, asumisesta, taloudesta, suvusta, ystävistä, tulevasta hoitoavusta ja tietysti sen hetkisestä voinnista, alkuraskauden oireista, tehdään lähete labraan, ultraäänikuvauksiin, annetaan ajat neuvolaan hoitajalle ja lääkärille, annetaan pissanäytepussukka matkaan ja ohjataan hammashoitoon, fysioterapiaryhmään ja perhevalmennukseen.

Lääh … hengästyn itsekin.

No, tuohon kaikkeen on siis tietenkin liian vähän aikaa oikeasti, sillä nuo kaikki asiat kirjaan vielä kaiken useammalle sivulle koneelle ja haitarinmalliseen neuvolakorttiin käsin. Koko vastaanoton olen aktiivisesti kuunteleva ja empaattinen ”tuntosarvet” tanassa. Jos kysyy, saa vastauksia, ja vastakysymyksiä. Mutta tässä vaiheessa minulla alkaa jo tulla vessahätä!

Tietotekniikka ei siis ole auttanut meitä täällä neuvolassa ja tulevaisuus ei näytä yhtään valoisammalta. Ostamisosaaminen on jotenkin kortilla ja nuo kortit on kateissa tai sitten meidän palautteet työnsisällöstä lentää aina roskiin.

No kuplahan siinä otsassa ja seuraava asiakas jo rapsuttelee oven takana…

Sitten tulee sisään perhe pienen vauvan kanssa.

Nyt ennaltaehkäistään taas vähän lisää ja muuta. Taas olen läsnä 100% ja kuulolla tietenkin. Se on perusehto tässä työssä. Kysyn ensin, miten vauvan kanssa menee, mitä perheelle muuten kuuluu, miltä vanhemmuus tuntuu, miten sisarukset reagoivat, sekä miten perheen koira on ottanut tilanteen.

Sitten äidin vointiin ja palautumiseen. Millainen on olo, onko jälkivuotoa, millaista se on, miten imetys sujuu, ovatko rinnanpäät rikki, tuleeko maitoa, minkälainen mieliala on, onko alun normibluesista siirrytty syvempää masennusta enteilevään tilanteeseen?

Silloin, tsap, lähtee tuki päälle. Nessut esiin, tiukka halaus ja pikainen lääkäriajan etsiminen. Jos tilanne on vakava, lähdetään käsikädessä neloskerrokseen psykologia etsimään.

Tarkastan vauvan. Mittaan ja punnitsen, katson kasvaahan pää myös, eikä ala luutua liian varhain. Tarkastan vauvan normaalirefleksit ja lihasjäntevyyden. Kääntelen ja nostelen, tsekkaan näön ja kuulon, vauvan ihon, navan, kallonmuodon ja miten vauva käyttäytyy: katseleeko vauva minua silmiin, hymyileekö ja äänteleekö vauva – kuten ikätasoisesti kuuluisi. Eli tässä kohtaa minun ammattilaisena tulee huomata poikkeamat. Taikasana on: ikätasoisesti. Nyt minun pitää tarvittaessa ottaa lisää ammattilaisia mukaan, eli lähetän perheen neuvolalääkärille, lastenlääkärille, korvalääkärille, silmälääkärille tai fysioterapeutille, ravitsemusterapeutille, imetysohjaajalle, perhetyöhön tai vauvaperhepsykologille.

Rokotuksen aika. Valmistelen rokotteet yhdistelemällä kuivat aineet nesteisiin, laittelen ruiskut. Valmistelen vanhemmat kohtaamaan vauvan itkua. Joskus tässä kohtaa on jo käyty vanhempien kanssa pitkät puheet rokotteista; niiden eduista ja haitoista, sisällöistä ja turvallisuudesta. Pikkuitkut, pienet neulat, pienet annokset. Tämä hoitaja osaa kyllä hommansa. Vauvat unohtavat yleensä nopeasti, kun lohtu on lähellä: tissi, tai tutti, tai tuttipullo.

Ja taas kirjaan moneen paikkaan ja tilastoin joka välissä.

Kiitos ja uusi aika.

Kupla otsassa kasvaa. Seuraava asiakas odottaa oven takana. ”Meillä oli aika jo kymmenen minuuttia sitten.” Juu anteeksi. Mutta en voinut heittää vauvaperhettä tietenkään ulos.

Kiireiset uravanhemmat tuovat leikki-ikäisen käynnille laajaan tarkastukseen = pitkä käynti.

Ensin käymme yhdessä läpi päiväkodin palautteet, joista käy ilmi, että lapsen on vaikeaa keskittyä, ja siirtymätilanteet ovat haastavia. Rauhoittelen jo ovelta vastaanhangoittelevaa lasta ja kinastelevaa pariskuntaa. ”Auto on maksullisessa parkissa, menee liian kauan, kumpi jää?”

Kyselen kuulumiset, onko kotona samoja huolia kuin päiväkodissa. Onko lapsi ollut terveenä, mitä hän syö, miten hän syö, miten nukkuu, missä nukkuu? Käyttääkö lapsi vaippaa, osaako hän itse syödä ja pukea? Mittaan ja punnitsen nopeasti, jotta päästään kiinni varsinaiseen testiin; lapsen neurologiset taidot.

Ensin tarkastan taulujen avulla lähi- ja kaukonäön. Silmälappu lentää, en tykkää, en jaksa. Toistan rauhassa ohjeita ja toisaalta yritän olla tosi nopea –lapsi ei jaksa keskittyä, käy taas ilmi. Kuullunhahmottamistehtävät, puheen ymmärtäminen, puheen taso ja -rakenne, sekä hienomotoriset taidot: kynän ja saksien käyttäminen. Sitten nopsaan palloa heittämään, hyppäämään, viivalla kävelemään, yhdellä jalalla seisomaan –kartoitan karkeamotoriset taidot. Mittaan lapsen verenpaineen. Omakin kannattaisi mitata.

Rokotus. Tässä tarvitsen josksus toisen hoitajan avuksi. Taistelu, 2 sekuntia rokotetta, laastari ja tarra. Silmät kuivataan ja tulee hiljaisuus tai ei, ja parku jatkuu käytävään ja hisseille asti. Varaan lääkäriajan, käyn läpi testien tuloksia ja ohjaan mahdollisesti eteenpäin eli lähete tulee tarpeen mukaan silmälääkärille, puheterapiaan, toimintaterapiaan, psykologille…

Taas kirjaan ja paljon: päiväkodin lappuihin, koneelle ja lapsen neuvolakorttiin. Ja tilastoin. Se on tärkeintä esimiehille, kaikki mittarit ja käynnit. Vain ne ovat todisteena siitä, että olen tehnyt jotain pienen palkkani eteen.

No nyt käyn vessassa vihdoin!

Tauko ikkunattomassa tilassa, syön omat eväät kiposta, liikaa meteliä, sattuu korviin. Kaikki puhuvat yhtä aikaa, työpaikkaruokala on liian kallis, mutta talosta ei saa poistua edes syömään.

Iltapäivällä tulee loppuraskauden käynti. Mittaan kohdun kasvua, kuuntelen sydänääniä ja havaitsen alkavan raskausmyrkytyksen oireita. Paino on noussut nopeasti ja verenpaineetkin ovat nousussa, sekä päätä särkee. Alan heti väsäämään lähetettä erikoissairaanhoitoon ja annan ohjeet odottajalle: pakkaa sairaalakassi ja lähde synnyttämään. Onnea matkaan ja nähdään vauvan kanssa!

Työpäivä jatkuu. Noin kerran, kaksi päivässä käyn nuo kaikki läpi englanniksi tai tulkin kanssa mausteena kulttuurierot. Ajanvarauskirjani täyttää kasvoton puhelinpalvelu. Kiireen kuristavaa tunnetta en voi poistaa hengittelemällä, kun poikkeustila on vakiotila.

Näin se mulla menee neuvolassa. Teenkö työtä riittävästi palkkani eteen? Ei. En tee. Minua ja meitä muita kyykytetään ja kikytetään vielä vähän. Ja kiitoksen kuulee aina vaan asiakkaalta. Onneksi on edes se kiitos.

Kaikenkarvaisissa poliittisissa palopuheissa ja juhlakakkujen äärellä muistetaan aina mainita sana ennaltaehkäisevä työ ja sen tärkeys. Huoh. Hyvä pyhä yhtenäisyys siellä jossain: anna sen arvostuksen näkyä palkassa, että pystyn maksamaan vähän muutakin kuin asumisen ja ruoan!

Annika Ingraeus, terveydenhoitaja, Uudenmaan vaalipiirin ehdokas numerolla 472

https://liikenyt.fi/ehdokkaat/annika-ingraeus/

Viimeisimmät artikkelit

Viimeisimmät kommentit

Arkistot

Kategoriat

Pysy kuulolla

Olemme aktiivisia monessa kanavassa, tule seuraamme ja jatka keskustelua omissa kanavissasi kanssamme.