fbpx

Mikko Björklund #467: Ilmastonmuutos – pienillä askelilla kohti isompaa muutosta

Ilmastonmuutos ja luonnonvarojen tuhlaus ovat iso ongelma ja juuri sen suuruuden takia meillä on vaikeuksia hahmottaa asian vakavuutta.  On vaikea ottaa haltuun näin iso asia, joka on monimutkainen, moni kerroksinen ja yhdelle ihmiselle täysin mahdoton kokonaisuus hallitavaksi. Siksi suurin osa ihmisistä haluaa esittää pieniä ratkaisuja tämän kokoluokan ongelmaan, on esimerkiksi esitetty, että Suomen autokanta pitäisi uudistaa, joka on maailman mittaluokassa pieni ratkaisu. Usein pienet asiat eivät ole aina realistisia, joskus ne ovat jopa haitallisempia kuin alkuperäinen tilanne, kuten turpeen luokittelu ympäristöystävälliseksi energiamuodoksi. 

En usko, että Suomen kokoinen valtio voi pelastaa maailmaa, vaikka kierrättäisimme kaiken jätteen ja ajamme sähköautoilla, joiden akut olisi ladattu aurinkoenergialla. Edes, vaikka söisimme kaikki kasvisruokaa, emmekä matkustaisi lentokoneella. Itse asiassa Suomen ilmastovaikutukset ovat tällä hetkellä promillen luokkaa kokomaailman päästöistä. Tietysti suunnannäyttäjänä ja moraalisena maailmankansalaisina, nöyrät luterilaiset voivat toimia esimerkkinä muille. Uskon silti, että tarvitaan myös isompia sopimuksia, joilla kielletään esimerkiksi muovin käyttö sekä yhteisiä tiukkoja energia-, raaka-aine- ja maataloussopimuksia. Hyöty siitä, että Suomessa suljetaan tehtaita ilmastonmuutoksen ehdoilla, on pieni, mikäli samat tehtaat perustetaan sitten uudestaan kehittyviin maihin. Esimerkiksi EU- tasolla voitaisiin sopia, että elintarvikepakkausten tulee olla biohajoavia ja kieltää muovin käyttö niissä. 

Uskon, että jos jossain, niin uusiutuvan teknologian ja innovaatioiden saralla Suomella olisi globaalilla tasolla annettavaa ympäristöasioissa. Tämä vaatii alkupääomaa ja panostaa valtiolta ja näin onkin jo tapahtunut, mutta tähän voitaisiin laittaa vielä enemmän resursseja. Meidän tulisi panostaa korkeakoulutukseen, sekä yrityksiin, jotka kehittävät esimerkiksi cleantech- tuotteita. Hyvänä esimerkiksi tällaisesta yrityksestä on espoolainen, pahvisia virvoitusjuomapulloja kehittävä EsBottle (http://www.esbottle.com). Pahvista valmistettu virvoitusjuomapullokone on tulevaisuutta, luultavasti lapsenlapseni nauravat kun kerron, että aikoinaan pullot oli valmistettu muovista, tai sitä ennen lasista. Kyseisen tuotteen kehitys on vienyt aikaa ja resursseja, joihin ikävä kyllä ei ole saatu Valtion tukea. Mielestäni juuri tämän kaltaisiin tuotteisiin tulisi panostaa enemmän sen ”uuden Nokian” toivossa. 

Ympäristöasioita voidaan miettiä usealta eri kantilta, eikä vihreäteknologia ole läsnä vain biopolttoaineissa tai aurinkokennoissa. Ihan yhtä lailla se mullistavatuote saattaa olla jokapäiväinen käyttö esine, joka valmistetaan luonnonvaroja säästämällä. Varoja tulisikin suunnata sellaisiin hankkeisiin, jotka saattavat tulevaisuudessa muodostua vientituotteiksi osana ilmastonmuutoksen vastaista kampanjaa. On turha tukea silkkaa huuhaata kuten korvavalohoitoa, joka sai joskus Tekesiltä huomattavia summia tukea.  On tärkeää myös huomata, että suurin osa uusista innovaatioista ja teknologisista keksinnöistä syntyvät Pk-yritysten toimesta. Yliopistossa taas luodaan tälle vankka perusta. Kaiken taustalla on korkeakoulutuksen taso yhdistettynä käytännön huippu osaamiseen. 

Eli kuinka saada iso asia ratkaistua? Tiedän että eräällä professorilla oli tapana kysyä opiskelijoiltaan seuraavan kysymyksen: Kuinka voit syödä elefantin? No pala kerrallaan tietysti.

Mikko Björklund, tuotantojohtaja, Uudenmaan vaalipiirin ehdokas numerolla 467

https://liikenyt.fi/ehdokkaat/mikko-bjorklund/

Kirjoittanut Vieraskirjoittaja

Viimeisimmät artikkelit

Viimeisimmät kommentit

Arkistot

Kategoriat

Pysy kuulolla

Olemme aktiivisia monessa kanavassa, tule seuraamme ja jatka keskustelua omissa kanavissasi kanssamme.