fbpx

Mirita Saxberg #270: Ilmasto muuttuu, mutta mitä tekevät poliitikot?

Joka päivä syömme, saastutamme ja kulutamme maapalloa. Tehotuotanto ja teollisuus myrkyttävät tulevien sukupolvien ilman. Ilmasto muuttuu, mutta mitä tekevät poliitikot?

He riitelevät siitä, onko ilmastonmuutos totta vai ei. Se ei auta. Eduskunnan Kestävän kehityksen työryhmä päätti toimintansa viime kuussa. Loppuraportin luovutustilaisuudessa kerrottiin, että eduskunnan seinien sisällä lajitellaan jätettä, käytetään energiaa tehokkaasti ja suositaan ilmastolle ystävällistä ruokaa. Samaan aikaan ympäristöjärjestöt osoittivat mieltään eduskunnan portailla. Seuraavana perjantaina eduskunnan edessä ilmastolakkoa viettivät koululaiset ja opiskelijat. Heidän tulevaisuuttaan ei ratkaistu eduskunnan kestävän kehityksen loppuraportilla.

Liike Nytin keskeisiin periaatteisiin kuuluu ilmastonmuutoksen torjunta. Eduskuntaryhmämme kiittää Kestävän kehityksen työryhmää hyvästä työstä ja antaa sen jatkolle täyden tuen. Raportit ja kansanedustajien puhetilaisuudet eivät silti riitä. Konkreettisia ilmastotekoja tarvitaan heti ja vaikutusten on oltava nähtävissä jo seuraavina vuosina.

Vastuullinen politiikka lähtee ympäristövaikutusten arvioinnista ihan kaikessa päätöksenteossa. Suomella on nyt puheenjohtajakauden vuoksi ainutlaatuinen mahdollisuus vaikuttaa EU:n tasolla. Valtion sisällä poliittinen ohjaus voi nostaa suomalaisia innovaatioita ja tehdä maailmanlaajuisen ilmastoteon levittämällä kotimaista ympäristöasiantuntemusta.

Vaikka ilmastonmuutosta torjutaan ylikansallisella tasolla, yhden ihmisen kulutustottumukset ovat merkittäviä. Jokainen kierrätetty tavara, ekologinen kulkuneuvo ja lajiteltu jäte vähentää ympäristön kuormitusta. Hiilijalanjälkeä suurentaa pääasiassa asuminen, ravinto ja liikkuminen.
Moni kyllä ymmärtää, että ilmastonmuutoksen uhkakuvat eivät ole liioittelua. Puutteellisen poliittisen ohjauksen lisäksi ongelma on se, että aikuiset eivät ole valmiita muuttamaan omia tottumuksiaan. Kärjistäen: lentämisen kieltäisivät ne, jotka eivät lennä. Lihan kulutuksen puolittaisivat ne, jotka eivät syö lihaa. Autokannan uudistaisivat ne, jotka eivät autoile.

Lisäksi harvalla meistä on varaa esimerkiksi parantaa kodin energiatehokkuutta uusimalla lämmitysjärjestelmä tai ikkunat, tai syödä ympäristöystävällistä kasvis- ja kalapainotteista ruokaa. “Mummon mökin“ lämmitys ei saa olla vuosi vuodelta kalliimpaa energiapolitiikan takia. Liikenteen sähköistäminen tai autokannan uudistaminen ei saa maksaa autoilijalle tai julkisilla liikkuville liikaa.

Nuoret ovat viisaita. He kieltäytyvät lentomatkustamisesta. Nuoret vähentävät lihan ja maitotuotteiden käyttöä ja tietävät, miten lohduton on Keelingin käyrä. He jäävät pois koulusta noustakseen barrikadeille oman tulevaisuuden ympäristönsä puolesta. Nyt lapset kantavat sitä vastuuta, joka poliittisten päättäjien olisi pitänyt ottaa jo 30 vuotta sitten. Näin asian ei pitäisi olla.

Tarvitaan lakeja, jotka muuttavat poliitikkojen sanat teoiksi. Ihmisiä ei silti saa verottaa hengiltä ilmastonmuutoksen uhalla. Jos ympäristöä saastuttavien tuotteiden haittaveroa kiristetään, on samalla tuettava kestävän kehityksen ratkaisuja niin, että kaikilla on niihin varaa. Ilmastotekoja tarvitaan NYT.

Mirita Saxberg, opettaja, yksinyrittäjä, Helsingin kaupunginvaltuutettu, Liike Nyt -eduskuntaryhmän pääsihteeri, Helsingin vaalipiirin ehdokas numerolla 270

https://liikenyt.fi/ehdokkaat/mirita-saxberg/

  • No, laitetaan asiat tärkeysjärjestykseen, ulkomailta (tietty)tulevat) ja siten varmaankin jonkinlaisen co2 jäljen tekevät henkilöt saavat suomessa n. 17000e kotouttamistuen.
    onkohan tuokaan ihan hiili neutraalia.

  • Vaaditaan tuotteilta kestävyyttä ja sitä että tuotteet kannattaa ennemmin korjata kuin ostaa uutta. Verotetaan tuotteita sen mukaan, kuinka paljon tuotteen tekemisessä on jouduttu käyttämään uutta raaka-ainetta.

Viimeisimmät artikkelit

Viimeisimmät kommentit

Arkistot

Kategoriat

Pysy kuulolla

Olemme aktiivisia monessa kanavassa, tule seuraamme ja jatka keskustelua omissa kanavissasi kanssamme.