fbpx

Tammikiertue maalissa!

Liikkeen puheenjohtaja, kansanedustaja Hjallis Harkimo apujoukkoineen vieraili useilla paikkakunnilla tammikiertueen merkeissä. Nähtyä tuli Oulu, Vaasa, Pirkkala, Tampere, Kuopio, Jyväskylä, Lappeenranta, Mikkeli, Salo, Turku, Kotka ja Kouvola! Kävimme kahviloissa, kauppakeskuksissa, baareissa ja ravintoloissa. Tapasimme nuoria kouluissa ja oppilaitoksissa.

Liike Nyt on uusi puolue, mutta sitäkin pippurisempi. Me haluamme muuttaa sitä tapaa, jolla päätöksiä Suomessa tehdään ja otamme ihmiset mukaan ottamaan kantaa ja ideoimaan. Tammikiertueen tarkoitus oli tehdä Liikettä tunnetummaksi ja kuulla ja kuunnella ihmisiä. Siinä onnistuttiin:

”Kiertäminen ei ole aina helppoa, mutta nautin joka hetkestä, kun pääsin ihmisten pariin. Tapasin satoja ihmisiä, nuoria ja vanhempia. Kiertueesta tehtiin juttuja moniin alueellisiin lehtiin. Nyt on nähty Suomea aika laajalti, kuultu ihmisten ajatuksia ja juteltu nuorten kanssa. Oli mahtavaa kertoa nuorille ja opiskelijoille yrittämisestä ja rohkeudesta. Haluan kannustaa heitä aina eteenpäin elämässä ja tekemään rohkeita valintoja ja uskomaan itseensä,” Harkimo sanoo.

”On se sitten jääkiekkojoukkueen vetämistä, hallin rakentamista tai poliittisen liikkeen rakentamista, niin aina pitää uskoa täysillä siihen mitä tekee ja tehdä se täysillä. Muuten ei tule mistään mitään.”

Isot hankkeet eivät kuitenkaan valmistu yksin Harkimon voimin. Samoin Liike on muutakin kuin Hjallis. Se on yhtä kuin sen ihmiset. Liike Nyt on paikka tulla mukaan tekemään politiikkaa suoralla tavalla. Suuri siis kiitos teille, jotka annoitte aikaanne omilla kotipaikkakunnillanne ja autoitte meitä tilaisuuksien järjestelyissä! Yhdessä tekemisestä saimme voimaa, hyvää mieltä ja ideoita. Yrittäjyys on selvästi yksi isoista teemoista. Suomessa on tarvetta puolueelle, joka ymmärtää yksinkertaisen totuuden: hyvinvoivassa yrityksessä on hyvinvoivia työntekijöitä.

Tarkennetaan puolueen kantoja yhdessä ja viedään niitä myös eteenpäin. Kiertueella saimme uusia kasvoja mukaan Liikkeen toimintaan ja tuleviksi kuntavaaliehdokkaiksi. Tule sinäkin mukaan täysin uuteen ja raikkaaseen politiikan tekemiseen! Liity vaikuttajaksi tai ota yhteyttä suoraan vt. puoluesihteeri Juhani Klemettiin. Juhanin sähköpostiosoite on juhani.klemetti@liikenyt.fi.

Seuraava kiertue järjestetään myöhemmin tänä vuonna.

Kirjoittanut Liike Nyt

Viimeisimmät artikkelit

Viimeisimmät kommentit

Arkistot

Kategoriat

Pysy kuulolla

Olemme aktiivisia monessa kanavassa, tule seuraamme ja jatka keskustelua omissa kanavissasi kanssamme.