Blogi: Ei mikään helppo rasti

Olemme eläneet raskasta aikaa koko maailman yllättäneen pandemian kanssa. Me olemme joutuneet oppimaan lennosta uusia taitoja, hankkimaan uutta tietoa, tekemään ennen näkemättömiä päätöksiä. Maailma on muuttunut. Suomi on muuttunut.

Hallitus on joutunut kantamaan vastuun sekä sairaudesta että taloudesta. Vastuu on ollut kova. Hallituksemme on varsin nuori ja tarmokas, mutta historiallista kokemusta päätöksenteosta, saatikka kriisiajan päätöksenteosta ei ole ollut, kuten ei meistä kenelläkään. Silti on pitänyt kantaa vastuuta kansakunnan terveydestä, elämästä ja kuolemasta, sekä kansakunnan taloudesta, arjen ahdingosta ja mielenterveyden kestämisestä. Koronakriisin alkuaikoina päätökset olivat helpompia, kun kaikki pelkäsivät uutta virusta. Ihmiset halusivat päätöksiä, ihmiset noudattivat päätöksiä, koska ihmisillä oli suuri pelko, itsestään ja läheisistään, minulla muiden mukana.

Nyt on kuljettu yli vuosi pandemian kanssa. Ihmiset ovat tottuneet siihen, päätöksiä ja määräyksiä kritisoidaan, eikä niitä noudateta kuten silloin joskus. Tämä tekee hallituksen työn vaikeammaksi. Ihmisten kasvava tyytymättömyys ja myös välinpitämättömyys sääntöjä kohtaan lisää vaikeuskerrointa saada pandemiaa kuriin. Samalla hallituksen yhtenäisyys on alkanut rakoilla, se on viime päivinä tullut selvästi esiin. Ennen tehtiin pandemiaa koskevia päätöksiä yhtenäisesti, nyt nekin ovat alkaneet politisoitua. Politiikka on palannut politiikkaan. Yksi syy tähän on varmasti pääministerin suuri suosio, demarit ovat vuosikymmenen nosteessa, kun samaan aikaan vihreiden ja keskustan kannatus matelee pohjamudissa. Tuollainen lisää painetta kattilassa.

Toivon jaksamista ministereille. Ei varmasti ole helppoa hoitaa perhesuhteita, kun työpäivät ovat pitkiä ja viikonloppuisinkin ollaan töissä. Torstain kyselytunnilla katsoin ministereitä ja he olivat väsyneen näköisiä. Mietin kuinka kauan he kestävät näitä paineita, ministeri Henriksson on jo oireillut. Päätöksenteko- ja kyky alkaa kärsiä kun paineet ja väsymys lisääntyvät. Näköpiirissä ei ole helpompia aikoja vaan päinvastoin. Paineet vain kasvavat, kun väliriihi lähestyy. Sieltä pitäisi saada päätöksiä, mikä ei tule olemaan helppoa, kun kaikki ovat eri mieltä melkein kaikesta. Toivon hallitukselle viisautta, yhteisymmärrystä ja armollisuutta.

Viimeisimmät artikkelit

Viimeisimmät kommentit

Arkistot

Kategoriat