Liikkeen vaalistartti tänään!

Liike Nyt avaa kuntavaalikampanjansa ja julkaisee sekä valtakunnallisen ohjelmansa että Helsingin erillisen ohjelmansa tänään 4.3. Aihetta käydään läpi AlfaTV:llä klo 19.30 alkavassa ohjelmassa.

Liike Nytin keskeisenä perusperiaatteena on saada ihmiset osallistumaan päätöksentekoon myös vaalien välillä. Liike Nyt kuuntelee päivittäin kansalaisten mielipiteitä Nettiparlamentin ja mobiilisovelluksen avulla. Kuntavaaliohjelmassa painotetaan kuntien välistä yhteistyötä, jolla vähennetään hallintoa ja byrokratiaa, parannetaan palveluja ja säästetään rahaa. Helsingin osalta keskeinen tavoite on myydä kolmasosa energiayhtiö Helenin osakkeista ja viedä se uusien omistajien kanssa pörssiin. Myyntitulot suunnataan mm. koulutukseen, nuorten harrastustoimintaan ja vanhusten hoivaan. Myös homekoulujen korjaamiseen on kohdennettava rahaa.

– Paikallisyhdistyksiä perustetaan viikoittain ja niitä on nyt yhteensä 34 eri puolilla Suomea. Kuntavaaliehdokashakemuksia on tullut yli 600. Ehdokkaita on tullut vihreistä, keskustasta, perussuomalaisista ja kokoomuksesta, mutta mukaan on lähtenyt myös eri alojen ammattilaisia kokonaan politiikan ulkopuolelta ja se on hyvä asia, sanoo Liike Nytin puheenjohtaja, kansanedustaja Harry Harkimo.

Tänään AlfaTV:llä puheenjohtaja Harkimo keskustelee kampanjasta ja muista ajankohtaisista aiheista yhdessä varapuheenjohtaja Karoliina Kähösen, Nora Stenvallin ja Sanna-Leena Perungan kanssa. Stenvall on ehdokkaana Espoossa ja Kähönen ja Perunka Helsingissä kuten myös pormestariehdokkaana oleva Harry Harkimo.

– Helsinki on 46 000 työntekijän monialakonserni, jonka johtaminen edellyttää monipuolista johtajakokemusta ja ymmärrystä sekä yritysmaailmasta että politiikasta, Harkimo tiivistää.

Lisätietoja:
Harry Harkimo, puheenjohtaja, 0400 226 666
Juhani Klemetti, puoluesihteeri, 040 634 6804

Kirjoittanut Liike Nyt

Viimeisimmät artikkelit

Viimeisimmät kommentit

Arkistot

Kategoriat