Harkimon kampanjatuotteet

Harkimon kampanjatuotteissa on tarjolla pipoa, lippistä ja t-paitaa. Kauppaan pääset klikkaamaalla alla olevaa nappia. Tutustu ja valitse omasi talven hittituotteista.

Vaihtoehto vanhoille puolueille

Suomen talous ei ole kasvanut 15 vuoteen, valtion velka on samassa ajassa lähes kolminkertaistunut, sosiaali- ja terveydenhuolto on rapautunut, koulutustaso on sukeltanut ja energiantuotannossa olemme muista riippuvaisia.

Suomen menestys on murentunut viime vuosikymmeninä. Syynä on vanhojen puolueiden kykenemättömyys hoitaa Suomen ja suomalaisten asioita. Kun politiikkaa ohjaa vallanhimo ja sulle-mulle -politiikka, niin tulos on tämä.

Liike Nyt on vaihtoehto vanhojen puolueiden politiikalle. Emme tee politiikkaa ideologiat, vaan asiat edellä. Perustamme päätökset tosiasioihin ja tutkittuun tietoon. Emme ole sidoksissa eturyhmiin.

Me olemme valmiita tekemään rohkeita uudistuksia ja tuomaan muutosta, jotta saamme talouden ja hyvinvoinnin kasvuun. Muutoksen aika on Nyt!

Liike Nyt tavoitteet

Muutos EU-politiikkaan

Rahat hoitoon, ei hallintoon

Sähköntuotanto omavaraiseksi

Loppu vallan väärinkäytölle

Yrittäjyys kannattavaksi

Oikeus turvallisuuteen

Koko Suomen Liike

Liikkeen jäsenjärjestöihin kuuluu tällä hetkellä lähes 50 paikallisyhdistystä, 8 piirijärjestöä sekä naisten, nuorten ja ruotsinkielisten valtakunnalliset liittojärjestöt. Yhdistyksiä on ympäri maata. Uusia yhdistyksiä perustetaan jatkuvasti jäsenmäärämme kasvaessa päivittäin.

Ajankohtaista

Osallistu keskusteluun Liike Nyt -sovelluksessa ja Nettiparlamentissa

Liike Nytillä on oma mobiilisovellus. Lataa se puhelimeesi helposti.

Tämän lisäksi Liike Nytillä on oma Nettiparlamentti, jossa voit osallistua keskusteluihin ja ottaa osaa äänestyksiin. Liikkeen Nettiparlamentti on kaikille avoin ja ilmainen vaikuttamisen kanava.

Seuraa meitä Twitterissä