< Näytä kaikki ehdokkaat
26

Ehdokas: Antti Suni

Olen 35-vuotias Liike Nyt kuntavaaliehdokas Vantaan Kivistöstä. Perheeseeni kuuluu vaimo ja 3-vuotias tytär. Koulutukseltani olen tradenomi ja toiminut laskentatoimen ja raportoinnin asiantuntijatehtävissä yksityisellä sektorilla lähes 15 vuotta. Lähdin ehdokkaaksi politiikan ulkopuolelta, koska koin liian paljon epäkohtia nykyisessä poliittisessa järjestelmässä ja ilmapiirissä. -Haluan edistää ja ylläpitää laadukasta ja tasapuolista varhaiskasvatusta ja perusopetusta. Laadukas varhaiskasvatus ja koulutus ovat parhaita keinoja, joilla voimme estää lasten ja nuorten syrjäytymistä, tasapuolistaa yksilöitä sosioekonomisesta taustasta riippumatta, sekä luoda vahvan, sivistyneen ja turvallisen koulupolun kohti työelämää. -Tarvitsemme enemmän työpaikkoja, yrittäjyyttä ja innovaatioita. Hyvinvoivat yritykset luovat työpaikkoja, verotuloja ja investointeja kuntiin. -Kannatan vastuullista julkisen talouden pitoa. Emme voi korottaa veroja tai velkaantua liikaa. Toimintoja on tehostettava esimerkiksi palveluostoista ja leikkauksia on mahdollista tehdä ylisuuresta ja tehottomasta hallinnosta. Hoito- ja koulutussektoreilta emme saa leikata. -Kaikille on taattava oikeudenmukaiset ja tasapuoliset peruspalvelut. Nykyisissä sosiaali- ja terveyspalveluissa on paljon parannettavaa. Tarvitsemme hoitajia ja lääkäreitä, emme hallintoa ja byrokratiaa. -Haluan ottaa vantaalaiset päättämään asioista, koska päätöksiä tehdään liikaa pienissä piireissä. En hyväksy poliittista kähmintää, hyvä veli-/sisko verkostoja ja päätöksenteon salaamista.

Teemat

Panostus varhaiskasvatukseen ja koulutukseen 35 %
Vastuullinen talouden pito 35 %
Laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut 30 %

Ota yhteyttä ja löydä minut verkosta!

Haluatko jakaa tämän sivun?

Viimeisimmät artikkelit

Viimeisimmät kommentit

Arkistot

Kategoriat