< Näytä kaikki ehdokkaat
95

Ehdokas: Ari Surakka

Olen Ari Surakka 59-vuotias opistoupseeri kapteeni evp ja nykyinen jakeluautonkuljettaja. Haminaan tulin vuonna 1983 kun sain paikan Reserviupseerikoulusta kouluttajana ja ura jatkui eri tehtävissä aina vuoteen 2013 saakka. Sen jälkeen olen työskennellyt eri paikoissa, joista viimeiset 5 vuotta autonkuljettajana. Harrastuksina minulla on musiikki ja matkailu. Olen viiden pojan isä ja kahden tytön vaari. Pojat ovat jo kaikki aikuisia ja asuvat Haminassa. Siksikin minulle on tärkeää, että Hamina pysyy hyvänä paikkana asua jatkossakin. Politiikassa en ole juurikaan ollut aikaisemmin mukana, mutta Liike Nytin myötä tunnen voivani vaikuttaa aidosti asioihin oikealla tavalla. Asioiden pitää perustua aina oikeisiin tietoihin ja suunnitelmien pitää olla toteuttamiskelpoisia ja niistä pitää olla hyötyä kaikille. Elinvoimainen viihtyisä kaupunki on kaikkien etu. Yhdessä tekeminen ja into tehdä parhaansa yhteisten asioiden eteenpäin viemiseksi on aina ollut minulle tärkeintä. Terveisin, Ari

Yhdessä olemme enemmän!

Teemat

Pk-yritykset 60 %
Työllisyys 20 %
Turvallisuus 20 %

Haluatko jakaa tämän sivun?

Viimeisimmät artikkelit

Viimeisimmät kommentit

Arkistot

Kategoriat