< Näytä kaikki ehdokkaat
250

Ehdokas: Mika Saari

Katso ehdokkaan esittelyvideo alta:

Olen Mika Saari, yrittäjä, juniorivalmentaja, isä ja toimitusjohtaja. Perheeseeni kuuluu avovaimo sekä kaksi poikaa ja asumme Turun Kakskerrassa. Lasten, nuorten ja perheiden turvallisuus sekä hyvä arki ovat ovat minulle tärkeimmät asiat. Lisäksi kiusaamisen poistaminen ja nuorten kuunteleminen sekä yhdessä tekeminen ovat myös tärkeitä juttuja. Aito välittäminen. Näitä aion toteuttaa niin, että kartoitan ensin Hirvensalon, Satavan ja Kakskerran suuralueen koulujen ja päiväkotien lasten ja nuorten tilannetta. Pitää luoda kokonaiskuva tämän hetken tilanteesta ja sen jälkeen tehdä konkereettinen suunnitelma miten asioita kannattaa lähteä toteuttamaan käytännössä. Meidän pitää jatkossa saada myös lisättyä työllisyyttä, yrittäjyyttä ja sitä kautta varmistaa ettei meidän tarvitse nostaa veroja tai leikata palveluista. Tavoitteeni on nostaa kaupungin tulotasoa nimenomaan työllisyyden lisäämisen kautta. Meidän pitää luoda hyvät mahdollisuudet tehdä työtä, yrittää, opiskella ja pärjätä arjessa. Matkailuun ja innovaatioihin haluan panostaa ja kehittää jatkossa lisää, sillä ne luovat paljon hyvää pöhinää Turkuun. Myös liikkumisen ja harrastusmahdollisuuksien lisäämistä pitää tehdä. Erilaisia virikkeitä ja harrastuksia pitää luoda arkeen meille kaikille, sillä se vaikuttaa positiivisesti niin fyysiseen kuin henkiseen terveyteemmekin Turussa. Pitää luoda matalan kynnyksen mahdollisuuksia harrastaa ja liikkua. Näitä voisi tehdä niin luonnossa kuin ao. liikuntapaikoilla tai muissa vastaavissa tiloissa. Tavoitteeni on tehdä Turusta paras ja turvallinen kaupunki, yhdessä.

Saarten oma edustaja - Mika Saari - Äänestetään Saarta!

Teemat

Lasten, nuorten ja perheiden turvallisuuden ja hyvän arjen parantaminen sekä kiusaamisen ehkäiseminen ja aito välittäminen. 40 %
Työllisyystoimien, yrittäjyyden ja talousasioiden kehittäminen. 35 %
Liikunta- ulkoilu- ja harrastusmahdollisuuksien lisääminen sekä terveiden elämäntapojen tukeminen vauvasta - vaariin/mummoon. 25 %

Ota yhteyttä ja löydä minut verkosta!

Haluatko jakaa tämän sivun?

Viimeisimmät artikkelit

Viimeisimmät kommentit

Arkistot

Kategoriat