fbpx
< Näytä kaikki ehdokkaat
176

Ehdokas: Riikka Komonen

Olen Riikka Komonen, 45-vuotias 2 aikuisen tyttären ja teinipojan äiti. Olen toiminut tutkijana, opettajana AMK:ssa, innovaattorina ja keksijänä, projektipäällikkönä tekstiiliteollisuudessa ja nyt teen tekstiilitaidetta.

Raha edellä ajattelu näkyy eduskunnassakin. Haluan antaa köyhälle äänen. Sosiaalinen eriarvoistuminen on suurin kansallinen uhkakuva, johon liittyy myös kysymys pakolaisten kotoutumisesta. Köyhyys periytyy sukupolvelta toiselle ja leipäjonot, sekä ruoka-apu ovat totta liian monissa perheissä. Jos nuorelta puuttuu toisen asteen tutkinto häneltä käytännössä puuttuu tulevaisuus. Maksuton toinen aste on äärimmäisen tärkeä askel kohti tasa-arvoista kouluttautumista. Koulutusleikkaukset ovat olleet Suomen tulevaisuuden kannalta ehdottomasti huonoin kohde. Se näkyy erityisesti ammatillisessa koulutuksessa, mutta myös korkeakouluissa tieteen tekemisen alasajona, joka johtaa innovaatioiden ja työntekijöiden valumisena ulkomaille. Näin Suomeen ei luoda yhtään uutta työpaikkaa.

“Isoille Pojille” on kyllä kerrottu ainakin median taholta siitä kuinka osa kansalaisista on mm. leikkausten ja aktiivimallin takia joutunut todelliseen ahdinkoon. Onko se heille vain poliittista häirintää? Taustamelua, josta ei tarvitse välittää? Minun tavoitteeni on lisätä tätä taustamelua ja pistellä vielä lisää. Haluan, että kaikessa päätöksenteossa aidosti arvioidaan sen vaikutus lapsiin, lapsiperheisiin ja vanhuksiin. Millä ihminen selviää, kun on hyvin vähän millä selvitä? Lyhyellä tähtäimellä ihmisille ei saada välttämätöntä toimeentuloa, mutta leipäjonoille ja korttelikotiyhdistyksille voi myöntää lisärahoitusta, joilla turvataan kaikkein huonoimmassa asemassa olevien ihmisten ravinnonsaanti. Haluan, että koulutuspolku varhaiskasvatuksesta yliopistoon turvataan tasa-arvoisena, maksuttomana ja kunkin opiskelijan erityistarpeet huomioon ottaen. Varhaisen vaikuttamisen käyttöä ja puuttumista on lisättävä, pienryhmiä taattava jokaiseen kouluun, sekä koulukuraattoreiden ja -psykologien määrää lisättävä. Ympäristötietoisuus on oltava koulumaailmassa eri aineissa läsnä, jotta tulevat sukupolvet ovat valmiita reagoimaan haasteisiin.

Köyhälläkin on ääni.

Ennaltaehkäisevä työ, kuten nuoriso- ja perhetyö, kotiapu, saatavilla olevat mielenterveyspalvelut, sekä päihdetyö ovat joustavampi ja pitkällä tähtäimellä myös edullisempi vaihtoehto kuin huostaanotto, työttömyys ja muu erilainen laitoshoito. Yritystukia tulisi leikata menestyviltä yrityksiltä ja kohdentaa rahallista tukea aloittaville innovatiivisille startup-yrityksille. Heille pitäisi myös myöntää valtiona takaamaa lainaa harkinnanvaraisesti yritystoiminnan käynnistämiseen. Kehitystyön määrärahaa on nostettava. Hallitsematon pakolaistulva on realistinen uhka kun ilmastonmuutoksen seurauksena osa asuinpinta-alasta muuttuu elinkelvottomaksi. Tyttöjen ja naisten koulutus, sekä naistenpankit on todettu kaikkein tehokkaimmaksi köyhyyden estäjäksi ja syntyvyyden vähentäjäksi. Toteuttaminen tulisi hoitaa järjestöjen kuten Plan ja Word Vision kautta, joilla on ruohonjuuritason osaamista ja olemassaoleva verkosto.

Meillä on aina käynyt paljon lasten kavereita. Aika monelle olen vähän varaäitinä ja nautin siitä. Olen empaattinen, kuunteleva peili nuorille. Lapseni sanovat, että mulla on suuri sydän ja meidän perhe onkin hyvin läheinen keskenään. Tykkään aika tavallisista asioista: sienestämisestä, käsitöistä, leipomisesta ja leffojen katsomisesta. Keilaamaan, uimaan ja teatteriin yritän aina välillä päästä. Ennenkaikkea olen selviytyjä! Olen selvinnyt pitkästä opiskelutaipaleesta lasten ja työn ohessa. Olen selvinnyt parin kuukauden pätkätöistä ja työttömyydestä. Selvisin avioerosta ja kolmen lapsen kanssa yksinhuoltajuudesta. Olen ottanut haltuun kaikenlaisia sairauksia perheessä ja selvinnyt niistäkin. Nyt on vuorossa yhteiskunnallisten asioiden ongelmakohdat ja kannan vastuuta näistäkin muutoksista.

Teemat

Koulutus 40 %
Sosiaalinen eriarvoisuus 40 %
Ympäristö 20 %

Ota yhteyttä ja löydä minut verkosta!

Haluatko jakaa tämän sivun?

Viimeisimmät artikkelit

Viimeisimmät kommentit

Arkistot

Kategoriat

Pysy kuulolla

Olemme aktiivisia monessa kanavassa, tule seuraamme ja jatka keskustelua omissa kanavissasi kanssamme.