< Näytä kaikki ehdokkaat
432

Ehdokas: Tuomo Pasanen

Olen espoolainen eläkeläinen ja perheeseeni kuuluu vaimo sekä toisella asteella opiskeleva tytär. Työelämässä olen toiminut yrittäjänä. Kokemusta löytyy mm. kirjankustannus sekä tv,- radio tuotantoyhtiössä. Minulla ei ole aikaisempaa kokemusta politiikassa toimimisesta, minkä itse koen vahvuutena. Seuraan tiiviisti kunnallispolitiikkaa ja kun Liike Nyt perustettiin tiesin heti löytäneeni puolueen, jonka takana voin rehellisesti seistä, jakaen samat arvot. Vanha tapa tehdä politiikkaa ei ole kehitystä edistävää. Ajoittain vaikuttaa, että poliitikot ovat unohtaneet päätöksenteon merkityksen ja yhteys ihmisiin on kadoksissa. Päätökset pitää tehdä ihmisiä varten, asioista pitää voida keskustella niiden oikeilla termeillä ja ihmiset on otettava huomioon. Juuri näin Liike Nyt toimii ja se on ainoa tapa, millä voidaan saada aikaiseksi aitoja, hyviä muutoksia ja saada asioita eteenpäin . Liike Nytin tapa tehdä politiikkaa, pyrkimys siihen että ihmisten sanoma otetaan oikeasti huomioon tulevaisuutta kehittäessä ja asioita eteenpäin viedessä, on tehnyt itseeni vaikutuksen. Näitä arvoja olen valmis kantamaan ja edistämään. Tässä taloudellisessa tilanteessa kannatan kilpailukyvyn edistämistä ja ostovoiman lisäämistä. Verojen korotukset eivät tämän johdosta tule kysymykseen. Hyvinvointi perustuu talouden hyvään hoitoon joka sektorilla. Yrityksillä tulee olla hyvät toimintaedellytykset, jotta he voivat toimia tuottavasti ja luoda työpaikkoja. Yritysten verotuotoilla yhdessä uusien työpaikkojen kanssa saadaan tuotettua kaupungille hyvät ja laadukkaat palvelut. Kannustava yhteistyö on avain menestykseen. Tärkeinä teemoina näen myös ilmastonmuutokseen, ympäristöön, opiskeluun, nuoriin sekä lapsiin liittyvät kysymykset. Heissä kasvaa tämän kaupungin ja maamme tulevaisuus.

Kaikkien koti - Espoo!

Teemat

Peruspalvelujen kustannustehokas järjestäminen ja saatavuus. 35 %
Lapsissa ja nuorissa kasvaa tulevaisuus. 35 %
Ilmasto-, ja yritysasiat. 30 %

Ota yhteyttä ja löydä minut verkosta!

Haluatko jakaa tämän sivun?

Viimeisimmät artikkelit

Viimeisimmät kommentit

Arkistot

Kategoriat