Oikeus turvallisuuteen
Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainaan on luonut erittäin epävakaan kansainvälisen tilanteen. Ukrainaa on tuettava kaikin eri tarvittavin keinoin. Venäjä on lyötävä ja sen pitää vastata tekemistään sotarikoksista sekä aiheuttamastaan taloudellisesta tuhosta Ukrainassa.
Osana Euroopan unionia ja tulevaisuudessa Natoa Suomi on paremmassa turvassa. Emme ole enää yksin. Omaan kansalliseen puolustukseen on kuitenkin tehtävä jatkuvia panostuksia jotta puolustuskykymme pysyy korkeana. Kaikkeen on varauduttava.
Kaikki strategisesti tärkeillä alueilla sijaitsevat Venäjän kansalaisiin ja valtioon liitetyt kiinteistöomistukset on käytävä läpi. Tarvittaessa kiinteistöt tulee pakkolunastaa.
Suomalaisten turvallisuudentunnetta on kansainvälisen tilanteen ohella heikentänyt yhteiskunnallisen polarisaation lisääntyminen. Se näkyy niin politiikassa demokratiaa nakertavana lisääntyneenä vastakkainasetteluna kuin suurimpien kaupunkien sisäisenä alueellisen segregaationa, josta uutena ilmiönä ovat maahanmuuttajataustaisten nuorten katujengit. Tarvitaan tiukempaa lainsäädäntöä, mutta myös mahdollisuuksia esimerkiksi harrastaa urheilua. Jengiväkivalta pitää tukahduttaa nyt, ennen kuin olemme Ruotsin tilanteessa.